31.10.2013 LEHDISTÖTIEDOTE

TUM Records julkaisee tänään kaksi merkittävää kotimaisen improvisoidun musiikin levytystä, joissa molemmissa suomalaisen musiikin jättiläinen, tenorisaksofonisti/huilisti Juhani Aaltonen (s. 1935) on keskeisessä solistin roolissa. Levyillä esitellään samalla läpileikkaus kahden tärkeän kotimaisen jazzsäveltäjän tuotannosta. Ensimmäinen levyistä on aiemmin tänä vuonna edesmenneen Henrik Otto Donnerin sävellyksistä koostuva, 33-henkisen TUMOn levytys And It Happened…, jolla solistina toimii Aaltosen lisäksi myös laulaja Johanna Iivanainen. Toinen taas on Juhani Aaltosen laajennetun kvartetin levytys To Future Memories, jolla Aaltosen yhtye tulkitsee säveltäjä/basisti Antti Hytin sävellyksiä.

And It Happened… - The Music of Henrik Otto Donner (TUM CD 039) koostuu Henrik Otto Donnerin (1939-2013) sävellyksistä hänen uransa eri vaiheista. Sävellyksistä varhaisimmat ovat jo vuodelta 1963 ja viimeisimmät vuodelta 2007, vaikka Donner tekikin kaikista niistä uudet sovitukset tähän levytykseen ja sitä edeltäneeseen konserttiin Helsingin Finlandia-talossa lokakuussa 2012. Levyn neljässä instrumentaalikappaleessa solistina toimii Juhani Aaltonen tenorisaksofonilla, kun taas sen neljässä sävellyksessä laulusolistille ja isolle orkesterille solistina toimii laulaja Johanna Iivanainen. Lauluistakin kahdessa on toisena solistina mukana myös Juhani Aaltonen alttohuilulla ja tenorisaksofonilla. Kyseessä on viimeinen kesäkuussa 2013 edesmenneen Donnerin musiikkia sisältävä levytys, jota hän oli itse keskeisesti mukana valmistelemassa ja toteuttamassa. Itse levytyksen aikana Donner johti orkesterin 12-henkistä jousiryhmää avustaen näin kapellimestarina toiminutta Mikko Hassista. Jousiryhmän lisäksi mukana on 21-henkinen big band, joka koostuu suomalaisten jazzmuusikkojen parhaimmistoon kuuluvista soittajista.

To Future Memories - The Music of Antti Hytti (TUM CD 036) on puolestaan Juhani Aaltosen laajennetun kvartetin levytys, joka koostuu Antti Hytin (s. 1952) sävellystuotannosta hänen 1970-luvulla alkaneen uransa varrelta. Erityisesti levyn sävellykset painottuvat Hytin elokuvamusiikkiin 1980- ja 1990-luvuilta. Useimmissa näistä sävellyksistä Juhani Aaltonen oli solistina jo kun ne alun perin äänitettiin muun muassa Heikki Partasen ja Riitta Rautoman lyhytelokuvaan Kukunor, Riikka Poulsenin ja Raimo Uunilan lyhytelokuvaan Pre Kalevala ja Jaakko Pyhälän elokuvaan Ursula. Hytti oli myös itse mukana valmistelemassa niiden levytystä Juhani Aaltosen laajennetun kvartetin toimesta. Levyllä esiintyy Juhani Aaltosen jo useita vuosia toiminut kvartetti (Aaltonen, pianisti Iro Haarla, basisti Ulf Krokfors ja rumpali Reino Laine) vahvistettuna toisella basistilla (Ville Herrala) ja lyömäsoittajalla (Tatu Rönkkö).

Levyjen julkaisun kunniaksi järjestetään Tammisaaren Kulttuuritalo Kareliassa Henrik Otto Donnerin musiikille omistettu konsertti sunnuntaina 3.11.2013 klo 16:00. Juhani Aaltosen laajennetun kvartetin ja sen vierailevan solistin Johanna Iivanaisen lisäksi konsertissa esiintyy myös Ulf Krokforsin uudelleen kokoama Free For All ­kokoonpano sekä Akademiska Sångföreningen. Lisäksi Juhani Aaltosen laajennettu kvartetti esiintyy Ravintola Laulumiehissä Helsingissä torstaina 21.11.2013 kello 19:00 esittäen To Future Memories ­levyn kappaleita sekä myös Henrik Otto Donnerin sävellyksiä.

Lisätietoja
Risto Nevanlinna, PR
050-412 9496
nevanlinna@gmail.com

Kuvat lehdistökäyttöön
www.tumrecords.com/tumcd036/to-future-memories
www.tumrecords.com/tumcd039/and-it-happened

Jakelu
Töölön Musiikkitukku Oy
Martti Heikkinen
040-502 0104


Siirry sivun alkuun