19.6.2013 LEHDISTÖTIEDOTE

Dave L. B. Inventive
WELL, YOU GOT IT ALRIGHT
TUM-S 003

Dave Lindholm laulu ja kitara
Klaus Erik Wirzenius
basso ja laulu
Dino Kullberg
rummut ja lyömäsoittimet

ja

The Black Hats
Noora Louhimo
laulu
Pekka Louhimo
laulu

Dave Lindholmin yhtye Dave L. B. Inventive julkaisee juhannuksen kunniaksi 21.6.2013 kesäsinglen "Well, You Got It Alright". Yhtye on myös tehnyt ensimmäiset livekeikkansa Tampereella ja valmistautuu esiintymään laajemminkin.

Legendaarisen suomalaisen lauluntekijän ja kitaristin Dave Lindholmin nykyinen yhtye Dave L. B. Inventive julkaisee kesäsinglen "Well, You Got It Alright" sopivasti juhannukseksi. Bluesjuurista nousevaa verevää rockia esittävän trion toinen albumi Honest Eyes julkaistiin joulukuussa 2012 ja bändi on nyt myös tehnyt ensimmäiset livekeikkansa Tampereella.

Dave L. B. Inventive koostuu Daven itsensä lisäksi nuorista tamperelaismuusikoista Klasu Wirzeniuksesta ja Dino Kullbergista. Uudella singlellä Dave L.B. Inventiven kanssa esiintyy myös taustalaulajina toimivien sisarusten, Noora Louhimon ja Pekka Louhimon, muodostama duo The Black Hats, joka tuo musiikkiin uusia sävyjä ja sointeja. Tarkoituksena on, että Dave L.B. Inventiven täysipainoisen keikkailun alkaessa The Black Hats on mukana myös keikkakokoonpanossa.

Dave L. B. Inventive sai alkunsa Dave Lindholmin, Klasu Wirzeniuksen ja Dino Kullbergin yhteisistä jammailuista, jotka johtivat trion lopulta äänittämään ensimmäistä levyään. Siinä missä Dave L. B. Inventive ‑esikoisalbumi oli yhteisen soittamisen riemua, Honest Eyes ‑levy esitteli entistä paremmin yhteenhitsautuneen bändin, soittamisen iloa ja biisien ehdoilla tehtyjä uusia ratkaisuja. Ja toki Daven mestarillisen kitaroinnin ja sielukkaan äänen. Tähän The Black Hats nyt lisää rikkaat taustaharmoniat ja jopa ripauksen gospel-soundia.

Kitaristi, laulaja ja lauluntekijä Dave Lindholm (s. 1952) on ollut keskeinen voimahahmo suomalaisen rockin saralla neljän vuosikymmenen ajan. Hän vakiinnutti asemansa tärkeänä lyyrikkona, persoonallisena laulajana ja vahvana kitaristina jo ensimmäisillä Love Recordsin julkaisemilla levyillään Iso "Kynä" Lindholm (1972) ja Sirkus (1973). Tämän jälkeen useat muut soololevyt ja eri yhtyeet, kuten Orfeus, Rockꞌn Roll Band, Pen Lee, Bluesounds, Canpaza Gypsys ja Dave L.B. Inventive, ovat monipuolistaneet kuvaa Lindholmista bluesin ja rockin mestarina. Tärkeää on ollut myös hänen yhteistyönsä Henrik Otto Donnerin kanssa (Aino, Sisar ja More Than 123, TUM-A CD 001).Dave Lindholmin viimeisimmät levyt ovat olleet yhdessä hänen veljensä Calle Lindholmin kanssa toteutettu The Blue CD (TUM-A CD 002) ja Dave L.B. Inventiven toinen CD, Honest Eyes (TUM-A CD 005), joiden myötä hänen yhteistyönsä TUM Recordsin kanssa on vakiintunut. Vuonna 2006 Dave Lindholmille myönnettiin Valtion Säveltaidepalkinto 35 vuotta kestäneestä menestyksekkäästä urastaan, ja vuonna 2009 hän sai Juha Vainio ‑palkinnon saavutuksistaan sanoittajana.

Lisätietoja ja haastattelut
Nora Norrlin / Liekki Promotion
040 846 0116 / nora.norrlin@liekkipromotion.com

Kuvat lehdistökäyttöön
https://www.tumrecords.com/alternative003

Keikat
RedBerg Agency
Tiina Vuorinen
0400 460 472 / tiina.vuorinen@redberg.fi

Jakelu
Töölön Musiikkitukku Oy
http://toolonmusiikkitukku-com.nettiavain.fi/

Siirry sivun alkuun