TUMFEST10 - NEW MUSIC 10.4.2010 SAVOY-TEATTERI

"Todella Uuden Musiikin" -festivaali eli TUMfest palaa ohjelmistoon huhtikuussa. Lauantaina 10.4. Helsingin Savoy-teatterissa kaksiosaisena konserttikokonaisuutena järjestettävä TUMfest10 kerää saman katon alle mittavan määrän ajankohtaisia nimiä kotimaisen improvisoidun musiikin kentältä ja edustaa samalla läpileikkausta TUM Recordsin katalogista.

TUMfest10 käynnistyy klo 15.00 alkavalla iltapäiväkonsertilla. Omista kokoonpanoistaan sekä esimerkiksi Edward Vesalan Sound & Fury -yhtyeestä ja Krakatausta tunnetulta saksofonisti/multi-instrumentalisti Jone Takamäeltä kuullaan aluksi harvinainen sooloesiintyminen. Vastikään Emma-palkittu trumpetisti Verneri Pohjola puolestaan yhdistää voimansa tamperelaisen Black Motor -kokoonpanon kanssa. Pianisti-säveltäjä Iro Haarlan uusi kotimainen sekstetti on kolmas TUMfest10-iltapäivän esiintyjistä.

TUMfest10:n iltakonsertti alkaa klo 20.00 ja pitää sisällään toiset kolme kovatasoista kokoonpanoa. Maamme jazzkitarismin huippunimet Raoul Björkenheim ja Kalle Kalima valtaavat ensin lavan duona. Saksofonisti Mikko Innanen tuo lavalle Innkvisitio-kokoonpanonsa, joka julkaisee kuluvan vuoden aikana toisen albuminsa TUM Recordsilla ja jolla on tällä kertaa vieraanaan liettualainen saksofonisti/klarinetisti Liudas Mockunas. Illan päättää maamme legendaarisimpiin jazzhahmoihin lukeutuva saksofonisti/huilisti Juhani Aaltonen, joka esiintyy tuoreen kvartettinsa kanssa. Konsertilla myöhemmin tänä vuonna 75 vuotta täyttävä Aaltonen käynnistää juhlavuotensa helsinkiläisyleisön edessä.

Lisää esiintyjistä PERFORMERS-osiossa

Siirry sivun alkuun