03.07.2012 LEHDISTÖTIEDOTE (A002)

Calle & Dave Lindholm
THE BLUE CD

TUM-A CD 002

Calle Lindholm altto saksofoni, klarinetti ja laulu
Dave Lindholm
kitara ja laulu
Juha Kujanpää
piano, Hammond-urut ja lelupiano
Ulf Krokfors
basso
Heikki Sandrén
rummut

Suomen rakastetuimpiin lauluntekijöihin kuuluva Dave Lindholm ja hänen veljensä Calle Lindholm ovat tehneet ensimmäisen yhteisen levynsä. The Blue CD -nimeä kantava levy vaati valmistuakseen kymmenien vuosien kypsyttelyn - mutta kun hetki vihdoin oli oikea, levy syntyi kuin itsestään.

"Levyn suunnittelu alkoi oikeastaan jo 1970-luvulla. Minä ja Dave pidämme samanlaisesta musiikista - siitä samasta, jota kuuntelimme savikiekoilta ja sinkuilta jo lapsuudenkodissamme Helsingissä", Calle Lindholm kertoo. "Halusimme vangita levylle saman luonnollisen ja spontaanin tunnelman, joka oli läsnä yhteisillä keikoillamme, joita teimme 1970-luvulla. Niinpä The Blue CD on pikemminkin alituotettu kuin liian hiottu, jotta tuoreus ja soittamisen ilo välittyisivät mahdollisimman vahvasti. Melkein kaikki laulut purkitettiin ensimmäisellä otolla."

Vaikka Dave ja Calle Lindholmin urat ovat edenneet eri polkuja, musiikki on ollut vahvasti läsnä molempien veljesten elämässä. The Blue CD sisältää heidän nuoruutensa lempimusiikkia eli vanhaa amerikkalaista gospelia, bluesia ja rhythm 'n' bluesia sekä Lindholmin veljesten omia, näiden klassikoiden hengessä tehtyjä sävellyksiä.

Dave Lindholm on tehnyt levylle kolme uutta sävellystä: "Sometimes Things Go Wrong", "Golden Man" ja "Summer's Gone". Calle Lindholmin käsialaa ovat puolestaan Louis Priman ja Louis Jordanin hengessä tehty "Take The Suti And Do The Jump" sekä "Is This A Blues At All?".

Levyn avausraita "Rock My Soul" levytettiin ensi kerran jo vuonna 1940, ja kappale on vuosikymmenien saatossa kuulunut niin Louis Armstrongin, Lonnie Doneganin, Elvis Presleyn kuin Peter, Paul & Maryn ohjelmistoon. "Rocks In My Bed" on harvoin kuultu Duke Ellingtonin alkuperäissävellys niinikään 1940-luvulta.

The Blue CD:llä Callen (saksofoni, klarinetti, laulu) ja Daven (kitara, laulu) rinnalla soittaa kolmen suomalaisen huippu-muusikon muodostama trio: Juha Kujanpää (kosketinsoittimet), Ulf Krokfors (basso) ja Heikki Sandrén (rummut).

Puhallinsoittaja ja laulaja Calle Lindholm (s. 1947) on tehnyt varsinaisen elämäntyönsä Yleisradion musiikkituottajana aloittaen yhtiön palveluksessa jo 1960-luvun lopulla ja jatkaen siellä aina vuonna 2010 tapahtuneeseen eläköitymiseensä saakka. Lindholm on kuitenkin jatkuvasti tehnyt myös omaehtoista musiikkia mukaan lukien osallistuminen laulaja-lauluntekijä Pekka Strengin varhaisiin projekteihin 1960-luvun lopulla, yhteiset projektit veljensä Daven kanssa 1970-luvulla ja vaikkapa levyllinen lastenlauluja. Parhaiten Calle Lindholm ehkä kuitenkin muistetaan Helsingfors Café Duo ‑kokoonpanosta yhdessä pianisti Hessu Hiekkalan kanssa 1980-luvulla.

Kitaristi, laulaja ja lauluntekijä Dave Lindholm (s. 1952) on ollut keskeinen voimahahmo suomalaisen rockin saralla neljän vuosikymmenen ajan. Hän vakiinnutti asemansa tärkeänä lyyrikkona, persoonallisena laulajana ja vahvana kitaristina jo ensimmäisillä Love Recordsin julkaisemilla levyillään Iso "Kynä" Lindholm (1972) ja Sirkus (1973). Tämän jälkeen useat muut soololevyt ja eri yhtyeet, kuten Orfeus, Rock ´n Roll Band, Pen Lee, Bluesounds, Canpaza Gypsys ja Dave L.B. Inventive, ovat monipuolistaneet kuvaa Lindholmista bluesin ja rockin mestarina. Vuonna 2006 Dave Lindholmille myönnettiin Valtion Säveltaidepalkinto 35 vuotta kestäneestä menestyksekkäästä urastaan, ja vuonna 2009 hän sai Juha Vainio ‑palkinnon saavutuksistaan sanoittajana.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Risto Nevanlinna, PR
050 412 9496
nevanlinna@gmail.com

Kuvat lehdistökäyttöön
https://www.tumrecords.com/tumalternative/bluecd

Jakelu
Töölön Musiikkitukku Oy
Martti Heikkinen
040 502 0104

Siirry sivun alkuun